Hei vaan hei! Olen tehnyt paluun internetin ihmeelliseen maailmaan. Oikeesti ei vaan oo ollu mitään kirjotettavaa pitkään aikaan. Paitsi, että oon viimisen kuukauden aikana käyny Dingon, Virve Rostin ja Kaija Koon keikoilla. Melko viihteellisissä meiningeissä mennyt viimeinen kuukausi. Mutta eikös se niin oo, et raskaat työt vaatii raskaat huvit.
On mulla hyviäkin uutisia! Saan nimittäin jatkaa samassa työpaikassa vielä joulukuun puoliväliin, mikä on todella positiivista ajatellen, että olen vasta oppinut ne hommat niin hyvin, että on melkeen jo itsevarma olo siitä mitä tekee.
Miesrintamalla on hieman vilkkaampaa kuin kuukausi sitten, mutta ei mitään vakavasti otettavaa ei ole tullut vastaan. Joten rakkaat isovanhemmat, lapsenlapsia ei ole vielä(kään) tiedossa. :D Saapa nähdä, ens viikolla pitäis olla treffit yhden kanssa, joka piti treffata jo keväällä. Mä tietysti olin just sillon korviani myöten ihastunut siihen erääseen henkilöön, joka tällä hetkellä aiheuttaa vain tietyn ihmiseritteen maun suussani. Tiedätte kyllä minkä. Nyt oon kuitenkin vakaasti päättänyt, että en hyppää suhteeseen vielä siinä korvia kuumottavassa ihastus-vaiheessa, vaan vasta sitten, kun oikeesti tuntee toisen ja on varma, että jaksaa kattella toisiaan myös niinä huonoina päivinä. Onkohan mulla ees sellasta rakastumisgeeniä, ku näin jälkeenpäin ajatellen tuntuu, etten oo ehkä ketään ikinä rakastanu ihan hurjasti... Sekin ois ihana joskus kokea.
Huomenna ohjelmassa on shoppailua maailman parhaassa seurassa, itseni kanssa! Siivosin vaatekaapin vanhoista rytkyistä ja pakkasin kesävaatteet pahvilaatikkoon odottamaan ensi kesää, joten nyt on uusille vaatteille tilaa. Lauantaina meen vielä paremmassa seurassa ulkoiluttamaan tanssijalkaa, ja sunnuntaina tulee kummipoika ja sen rakas äiti kyläilemään. Kaikkea kivaa! :)
Epätoivoinen romantikko kuittaa! :D
Tässä vielä biisi niille, jotka ovat edes joskus rakastaneet ihan hurjasti! <3
Tässä vielä biisi niille, jotka ovat edes joskus rakastaneet ihan hurjasti! <3
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Risuja, ruusuja, piiskaa, pusuja?