Paluu mauttomaan elämään

Helou! Olen tehnyt comebackin todella pitkän tauon jälkeen! Sikäli kuviot ovat muuttuneet tuosta viime kerrasta, että tällä hetkellä tuo ihana aivojumin aiheuttanut mies on mun poikaystävä. Maailman ihanin sellainen onkin.
 

Oon ollut koko tän viikon kipeenä. Alkuviikosta vielä uskottelin itselleni, etten olis niin kipee ja raahauduin kuumemittarin lukemasta huolimatta iltavuoroon. Oon muuten ollut TYKSissä töissä (taas) jo 4 kuukautta... Ajatella, terveydenhuollon ammattilainen menee kipeenä töihin... Kuitenkin, keskiviikkona tulin järkiini ja jäin kotiin lepäämään. Tänään heräsin klo 10.14 siihen, kun J soitti mulle, että "Herätyyys, tuun tekemään sulle ruokaa. Tarviitko kaupasta jotain?". Harmi vaan, etten näistä (kuulemma) maukkaista täytetyistä paprikoista maistanut juuri mitään, koska flunssa on ilmeisesti vienyt ruokahalun lisäksi myös mun makuaistin.  
 
Huomenna luvassa on miesten vaatteiden shoppailua. Kummipojasta on nimittäin kasvanut 1-vuotias pikkumies, ja pitäisi mennä ostamaan synttärilahja sunnuntaiksi. Hyvissä ajoin tietysti!

Tässä vielä kuvien muodossa, mitä tämän hiljaiselon aikana on tapahtunut.

Talvi tuli.

Ja kovat pakkaset. Ja hienot auringonlaskut.

Konnasta on tullut iso poika.

Tässä vielä letkeää musiikkia perjantai-illan kunniaksi. :)

11112011

Lupasin ittelleni, etten hirveesti hehkuttais perjantain treffejä, mut nyt on vaan pakko. Kyseessä on siis yks herra, joka pyysi mua jo keväällä kahville. No, päästiin kahville kuitenkin vasta nyt. Ja hyvä niin. Käytiin Cafe Lattessa latella ja sit mentiin vielä Teerenpeliin yksille. Mua jännitti ihan hirveesti. Mulle käy aina niin, et ku oon hermostunu ni en keksi mitään puhuttavaa. Onneks tää herra on puhelias ihan luonnostaan, niin tuo juttelupuoli ei tuottanut sen suurempaa tuskaa. Ekoiks treffeiks oli kyllä ihan yliluonnollisen hauskaa, vaikkakin välillä tuli hiljasia hetkiä, ei ne silti ollu kauheen vaivaantuneita. En olis millään halunnu lopettaa iltaa niin aikaseen, mutta herrasmiehenä se heitti mut kotiovelle asti. Sovittiin samantien, että nähdään heti seuraavana päivänä uudestaan, koska se asuu Tampereella eikä käy Turussa kuin viikonloppuisin, jos silloinkaan. 

Tarkotuksena oli kutsua meijän yhteinen kaveripariskunta mun luo istumaan iltaa, mutta niillä oli jo menoa, joten vietettiin iltaa kahdestaan. Tulihan siinä muutama puheentuottoa edistävä juoma nautittua, eikä ollut enää vähääkään vaivalloinen tunnelma. Suunnistettiin keskustaan tapaamaan näitä kyseisiä kavereita, ja loppuillasta jäätiin taas kahdestaan. Nää treffit veny vähän suunniteltua pidemmiksi... Toisaalta ihan hyvä, koska seuraavaan kertaan on vielä paljon aikaa.

Nyt tää herra on Tampereella. Aikamoisen aivojumin on tämäkin herra aiheuttanut. Jopa sen verran, että maanantaina oli todella huono olo. Hassua, miten yks ihminen voi saada pään niin sekaisin, vieläpä niin lyhyessä ajassa. Lauantaina nähdään seuraavaksi. Ootan sitä, ku kuuta nousevaa. Se tuntuu vaan nousevan niin perhanan hitaasti. :D Siinäpä on ollut oiva syy keksiä tekemistä, kuten uimista, muutossa auttamista, siivoomista, vähän lisää uimista, shoppailua ja työntekoa... Ja edelleen on tiistai.

Nyt oon ehkä hehkuttanut sen verran, että pystyn taas olemaan hetken aloillani. Älkää kertoko kenellekään, et oon näin huumassa. :)

Tyrskyisä elämäni - osa 1

Terveisiä klooriveden tyrkyistä! Aloitin jälleen kerran uinnin, mutta tällä kertaa ostin 10 kerran kortin, joten se on käytettävä pois. Vuoden sen on voimassa, joten ei ihan hirveetä paniikkia ainakaan sen suhteen ole, mutta toi mun ja siskon vedon dead line alkaa lähestyä uhkaavasti. Tavoitteena oli siis pudottaa painoa siihen omaan tavoitepainoon (mulla -5kg), mut jostain kumman syystä se vaa'an viisari ei hievahdakaan sinne oikeaan suuntaan (lue: vasempaan). Sinänsä se ei ole ihme, koska jostain toistaiseksi tuntemattomasta syystä tonne jääkaappiin ilmestyy aina jotain hyvää... Tosin onhan siellä terveellisiäkin ruokia. 

Uittamo 8.11.2011

Viikonloppu meni aika iisisti. Perjantaina kävin shoppailemassa vaatteita ja parin rokkibuutseja. Huomasin kauhukseni, että keskustan Andiamoa ei enää ollut... :( Olin jo valmistautunut henkisesti törsäämään sinne ihan liikaa rahaa, mutta mönkään meni. Lauantaina oli tyttöjen ilta, ja hauskaahan meillä oli niin kuin aina. Tosin tällä kertaa onnistuin polttamaan ainakin yhden sillan takanani. Ihan hyvä, sillä sen sillä ylittäminen kesti melkein kaksi vuotta, ja tuotti toistuvasti melkoista tuskaa ja itseinhoa. Ehkä omaan sittenkin sellaisen piirteen itsessäni kuin itsesuojeluvaisto. Luultavasti se on kuitenkin kantapään kautta opittua. Sunnuntaina kävi maailman ihanin mies kylässä. Hän on oli melko hiljainen, mutta sitäkin lliikehtiväisempi, vaikkei juurikaan mitään hienomotorisia kykyjä vielä omaakaan. Onneksi hän otti äitinsä mukaan, niin sain jutella rakkaan ystävän kanssa pitkästä aikaan melkein kahdestaan. Tämä mystinen mies on siis hän...

Loppuviikosta on tiedossa vähän lisää shoppailua, treffit ja isänpäiväherkuttelua. :)

Sydän aaltopahvista

Hei vaan hei! Olen tehnyt paluun internetin ihmeelliseen maailmaan. Oikeesti ei vaan oo ollu mitään kirjotettavaa pitkään aikaan. Paitsi, että oon viimisen kuukauden aikana käyny Dingon, Virve Rostin ja Kaija Koon keikoilla. Melko viihteellisissä meiningeissä mennyt viimeinen kuukausi. Mutta eikös se niin oo, et raskaat työt vaatii raskaat huvit.

On mulla hyviäkin uutisia! Saan nimittäin jatkaa samassa työpaikassa vielä joulukuun puoliväliin, mikä on todella positiivista ajatellen, että olen vasta oppinut ne hommat niin hyvin, että on melkeen jo itsevarma olo siitä mitä tekee.

Miesrintamalla on hieman vilkkaampaa kuin kuukausi sitten, mutta ei mitään vakavasti otettavaa ei ole tullut vastaan. Joten rakkaat isovanhemmat, lapsenlapsia ei ole vielä(kään) tiedossa. :D Saapa nähdä, ens viikolla pitäis olla treffit yhden kanssa, joka piti treffata jo keväällä. Mä tietysti olin just sillon korviani myöten ihastunut siihen erääseen henkilöön, joka tällä hetkellä aiheuttaa vain tietyn ihmiseritteen maun suussani. Tiedätte kyllä minkä. Nyt oon kuitenkin vakaasti päättänyt, että en hyppää suhteeseen vielä siinä korvia kuumottavassa ihastus-vaiheessa, vaan vasta sitten, kun oikeesti tuntee toisen ja on varma, että jaksaa kattella toisiaan myös niinä huonoina päivinä. Onkohan mulla ees sellasta rakastumisgeeniä, ku näin jälkeenpäin ajatellen tuntuu, etten oo ehkä ketään ikinä rakastanu ihan hurjasti... Sekin ois ihana joskus kokea. 

Huomenna ohjelmassa on shoppailua maailman parhaassa seurassa, itseni kanssa! Siivosin vaatekaapin vanhoista rytkyistä ja pakkasin kesävaatteet pahvilaatikkoon odottamaan ensi kesää, joten nyt on uusille vaatteille tilaa. Lauantaina meen vielä paremmassa seurassa ulkoiluttamaan tanssijalkaa, ja sunnuntaina tulee kummipoika ja sen rakas äiti kyläilemään. Kaikkea kivaa! :)

Epätoivoinen romantikko kuittaa! :D

Tässä vielä biisi niille, jotka ovat edes joskus rakastaneet ihan hurjasti! <3

Guilty without a motive

Täydellinen vapaapäivä! Nukuin 11 asti. Söin aamupalaksi hapankorppuja, vähärasvaista suklaavanukasta ja Valion Plus-maitoa. Hyökkäsin tiskivuoren kimppuun lempparimusiikin tahdissa. Laitoin tavarat järjestykseen ja näytin villakoirille rakasta mini-imuriani. Pyyhin jopa pölyt, jotka on mun Ikean lakanoiden ansiosta värjäytyneet pinkeiksi. Sitten kävin 5 kilometrin kävely/juoksulenkillä ja poltin kaloreita ehkä yli 300! Kattelin jotain turhanpäivästä rakkaushömppäelokuvaa suurimpaan romantiikan nälkään, ja lepäilin ties kuinka kauan. 

Jotain tekis mieli tehdä ihan vaan perjantain kunniaksi. Ei jotenkaan huvittais olla yksin koko päivää, vaikkei tämän parempaa seuraa olekaan.  Viihteelle ei ehkä kuitenkaan viittii lähtee, riippuu tietty seurasta. Täytyy huomenna jaksaa hohtokeilata.

Aivojumi on edelleen samanlainen. Mä jo melkein lähetin viestin, että kuinka kauan se meinaa pitää mua jännityksessä. Mut sehän olis tosi epätoivoista kinumista. Mut on tääki saatana kiduttamista! Miks pitää kertoa tollasia asioita, jos siihen ei oo mitään motiivia?